"Halusimme retiisiaiheisia pyyhkeitä, mutta saimme paljon enemmän"

Satokausikalenterin missiona on lisätä ja monipuolistaa suomalaisten kasvistenkulutusta. Omakustanteena julkaistu kalenteri on ollut huippusuosittu, ja yrityksen sisällöt tavoittavat sosiaalisessa mediassa noin 700 000 suomalaista kuukausittain. Yhteistyössä Jokipiin Pellavan kanssa on syntynyt Satokausi-aiheisia keittiöpyyhkeitä, jotka vain paranevat käytön myötä.

Satokausikalenterin toimitusjohtajan ja osakkaan Natalia Salmelan aloittaessa nykyisessä työssään hän kertoi ääneen haaveilevansa retiisikuvioisista keittiöpyyhkeistä. Sesongista muistuttavat pyyhkeet olisivat ihmisten käytössä siellä, missä kasviksiakin käsitellään. Haaveen toteuttajaksi valikoitui Jokipiin Pellava, sillä yrityksen arvot sopivat hyvin Satokausikalenterin omiin. Molemmille yrityksille ovat tärkeitä kotimaisuus, laatu ja eettisyys.

– Unelmana oli tehdä nimenomaan keittiötekstiilejä. Jokipiin Pellavalla on niissä vuosien kokemus, jonka vuoksi luotimme heihin. Retiisiaiheinen pyyhe oli tuote, jonka alun perin halusimme, mutta saimme paljon enemmän kuin sen, Salmela toteaa.


Pyyhkeet paranevat käytön myötä
– Pyyhkeistä haluttiin uuden brändimme mukaiset, joten ensimmäiset leiskat tehtiin meillä. Jokipiin Pellavan ammattilaiset siirsivät näkemyksemme kudotuksi tekstiiliksi, eli kaikki alustavista ideoista eteenpäin oli heidän ansiotaan, Salmela kertoo.

Salmelan mukaan Jokipiin Pellava on toiminut ilahduttavan proaktiivisesti. Kun Satokausikalenterin päässä on oltu kiireisiä, on Jokipiin Pellava muistutellut heitä sopivina hetkinä ja tarjonnut valmiin avaimet käteen -ratkaisun. Valmiit tuotteet ovat päätyneet Satokausikalenterin verkkokauppaan nopealla aikataululla.

"Satokausipyyhkeet ovat olleet aivan valtava menestys"

– Satokausipyyhkeet ovat olleet aivan valtava menestys, ja ne ovat jo loppuneet kesken verkkokaupasta. Pyyhkeet ovat todella laadukkaita. Käytän niitä itse joka päivä, ja ne vain paranevat käytön myötä, Salmela iloitsee.


Modernin juurevaa toimintaa
Salmela kuvailee yhteistyökumppanin asiakkuudenhallintaa mainioksi. Hän onkin tuotteiden laadun lisäksi erityisen tyytyväinen saamaansa asiakaspalveluun. Hän suosittelisi yhteistyötä Jokipiin Pellavan kanssa kaikille, jotka tahtovat yllättää omat asiakkaansa positiivisesti.

– Kuvailisin Jokipiin Pellavan toimintaa modernin juurevaksi. Pitkät perinteet ovat tärkeässä roolissa, mutta koko firma on todella moderni ja toimii nykyajan vaatimusten mukaisesti, Salmela tiivistää.

 

Natalia Salmela
Satokausikalenteri

Tutustu myös