”Yli­tarkastaja Maiju”

”Joka aamu on kyllä mukava tulla töihin. Olemme kuin perhe – välillä kinastellaan ja sitten taas sovitaan.”

Maiju_Alatalo_Jokipiin_Pellava_Iso

”Jokipiin Pellavan henkilökunta on perinteisesti tullut lähialueelta, lukuun ottamatta omilla alueillaan asuvaa myyntihenkilöstöä. Henkilökunnan pysyvyys on erittäin hyvää, mikä on taannut pitkät työsuhteet. Tämä kertoo sitoutumisesta työpaikkaan ja myös siellä viihtymiseen.”

(Sata vuotta, kolme sukupolvea – Jokipiin Pellava 1920–2020 Toimittanut Matti Käkelä)

 

Yli 30 vuotta Jokipiin Pellavan palveluksessa

 

Näin on myös jalasjärvisen Maiju Alatalon laita. Hän on viihtynyt Jokipiin Pellavan palveluksessa tammikuusta 1988 lähtien.

Pitkän ja monivaiheisen työuransa ansiosta Maiju on saanut työpaikalla lempinimen ”Ylitarkastaja” – häneltä kysytään monesti neuvoa, kun jokin asia askarruttaa.

Maiju tuli tuolloin toimistotöihin, mutta työskenteli loma-aikoina myös satunnaisesti ompelimossa ja lähettämötyökin tuli tutuksi. Tuohon aikaan myynti tapahtui pääasiassa jälleenmyyntiverkoston kautta.

– Silloin ei vielä ollut tehtaanmyymälää, mutta jos joku kysyi jotain tuotetta lähettämön hyllyjen välistä, niin tottahan se myytiin, Maiju muistelee.

 

Pitäjäpyyhkeistä OmaDesigniin

 

Nykyisin yrityksille varta vasten räätälöidyt OmaDesign-tuotteet ovat kovassa nosteessa, mutta jo 90-luvullakin tehtiin ”pitäjäpyyhkeitä”.

– Kapeissa tekstiraidoissa luki paikkakunnan tai seuran nimi. Flokkausta eli nukkapainatusta käytettiin myös. Tärkeintä oli tuolloin, että firman nimi näkyi tuotteessa mahdollisimman suurella. Nykyisin design on paljon hillitympää ja mietitympää, Maiju kertoo.

Jokipii maailmankartalle

 

Maiju on nähnyt työssään myös tekniikan kehityksen tuomat muutokset. Erityisen käänteentekevänä hän mainitsee faksin käyttöönoton.

– Silloin ei tarvinnut enää lähetellä kirjeitä, ja faksi tuntuu näin jälkikäteen katsottuna jopa suuremmalta mullistukselta kuin sähköpostin käyttöönotto myöhemmin. Jokipii tuli faksin myötä vielä lähemmäksi muuta maailmaa, vaikka kansainvälistyminenhän yrityksessä oli alkanut jo 1970-luvulla, kun myyntiä tehtiin Ruotsiin ja Norjaan. Messuillakin oli käyty jo vuosia ennen kuin minä tulin taloon. Kielitaito oli tarpeen, ja kävin ihan omaehtoisesti ruotsin intensiivikurssin. Sattumalta kurssin opit tulivatkin heti hyötykäyttöön, kun pääsin mukaan messumatkalle.

”Kaikki saavat olla töissä omanlaisiaan ja huumori kukkii!”

Yrityskulttuuri on muuttunut Jokipiin Pellavassa vuosien saatossa, varmasti aivan samalla tavalla kuin muissakin suomalaisissa yrityksissä, keskustelevampaan suuntaan – kaikki kohdataan työkavereina, tittelistä riippumatta. Yrityksessä on toki aina saanut tehdä ehdotuksia, ja niitä on kuunneltu. Kuka tahansa voi avata suunsa ja ehdottaa asioita. Yleensä ehdotuksille näytetään vihreää valoa ja sanotaan ”Tee sä!”.

– Joka aamu on kyllä mukava tulla töihin. Olemme kuin perhe – välillä kinastellaan ja sitten taas sovitaan. Kaikki saavat olla töissä omanlaisiaan ja huumori kukkii!

Myös Maijun lapset ovat luonnollisesti kasvaneet pellavamaailmaan. Kun perhe meni jonnekin kylään, tuliaisiksi vietiin aina pellavatuotteita, tottakai! ”Eikö me voida viedä mitään muuta kuin pellavaa?”, lapset moittivat tuolloin. Nykyisin kun he tarvitsevat lahjoja tai tuliaisia, he kysyvät ”Onko sitä pellavaa?”. Näin pellavatarina saa jatkoa, seuraavien sukupolvien myötävaikutuksella.